Palais-Royal

Palais-Royal. Sisäänkäynti Ranskan valtioneuvoston (Conseil d'État) käytössä olevaan osaan rakennusta, place du Palais-Royalin puolella.

Palais-Royal on Pariisissa Ranskassa sijaitseva palatsi ja historiallinen asuinrakennus. Palatsi sijaitsee Pariisin 1. arrondissementin alueella, Louvren taidemuseon pohjoispuolella. Palatsin pihalla on Daniel Burenin suunnittelema pylväikkö ja Pol Buryn Ceisos-maapallo. Palatsin rakennuskokonaisuus käsittää myös Comédie-Françaisen teatteritilat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palace-Royalin rakennutti kardinaali Richelieu. Arkkitehti Jacques Lemercierin suunnittelema palatsi rakennettiin vuosina 1634–1639.[1] Rakennuksen paikka vastaa suunnilleen aiemmin paikalla sijainneen Rambouillet’n palatsin aluetta. Alkuvaiheessa Palais-Royalia kutsuttiin kardinaalin palatsiksi.

Kuninkaallinen asumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamentissaan kardinaali Richelieu jätti rakennuksen Ranskan kuninkaalle Ludvig XIII:lle. Ludvig XIII:n kuoleman jälkeen vuonna 1643 sijaishallitsija ja leskikuningatar Anna Itävaltalainen, hänen poikansa Ludvig XIV ja kardinaali Mazarin muuttivat Louvresta asumaan tähän palatsiin. Tältä ajalta on peräisin rakennuksen kutsuminen Palais-Royaliksi eli kuninkaalliseksi palatsiksi.[1] Vuonna 1648 pariisilaiset valtasivat palatsin varmistuakseen, että nuori Ludvig XIV ja hänen äitinsä eivät olleet paenneet rakennuksesta.[2] Kun pariisilaiset Fronde-kapinan aikana vuonna 1651 tunkeutuivat kuninkaan makuuhuoneeseen saakka, Ludvig XIV rakennutti uuden kuninkaallisen palatsin Versaillesiin Pariisin ulkopuolelle.[3]

Orléansien herttuoiden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig XIV muutti Palais-Royalista 1661 pois, ja hänen nuorempi veljensä Filip, jota kutsuttiin arvolla Monsieur, sai palatsin apanage-läänityksenä. Orléansin herttua Filip II peri palatsin vuonna 1692. Hän oli seuraavan vuosisadan alussa Ranskan sijaishallitsija ja vietti palatsissa jokseenkin iloista ja reipasta elämää.

Vallankumouksen aattona palatsi kuului Orléansin herttua Ludvig Filip II:lle. Hän kunnosti palatsin vuonna 1773 tapahtuneen tulipalon jäljiltä. Hän loi palatsista pariisilaisten suosiman tapahtumapaikan, johon hän sijoitti kauppoja, teattereita, kahviloita, puiston ja niin edelleen. Tällöin palatsia alettiin nimittää kauppiaspalatsiksi ja Orléansin Filipiä Pariisin porvareiden johtajaksi (prévot des marchands).

Ludvig Filip II rakennutti palatsiin vuosina 1780–1784 arkkitehti Victor Louisin suunnittelemat pitkät siipirakennukset. Ne oli alkujaan tarkoitettu vuokrattaviksi, sillä herttua tarvisti vuokratuloja maksaakseen suuret velkansa.[1]

Vallankumouksen tyyssija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksen yksityiskohta.

Palais-Royalista tuli vallankumouksen aikana agitaation keskus. Sieltä lähtivät Bastiljin valtaamiseen johtaneet vallankumouskiihotukset. Camille Desmoulins puhui kansanjoukoille kahvilan pöydällä seisoen. Juuri 13. heinäkuuta 1789 pidetty puhe on tehnyt hänen kuuluisaksi. Palatsista lähti myös valtuuskunta, joka 5. lokakuuta 1789 nousi vastustamaan kuninkaan käyttämää veto-oikeutta. Samana päivänä tuhannet naiset marssivat kohden Versaillesia, ja 6. lokakuuta he toivat kuninkaallisen perheen Tuileries’n palatsiin.

Kahvilat olivat tyytyväisiä toimintaansa kaarikäytävien varrella. Ne ulottivat toimintonsa puiden siimekseen. Ne olivat todellisia verbaalisen agitaation peräpaikkoja, uusien ajatusten kansankokouksia, niin kauan kuin vallankumous kehittyi puheen rytmillä. Vuonna 1793 palatsi siirtyi valtion omaisuudeksi.

Marraskuun 1799 vallankaappauksen jälkeen Palais-Royal määrättiin tribunaatin (Tribunat) toimipaikaksi. Kyseessä oli uuden perustuslain mukainen valtioelin, jonka tehtävänä oli keskustella lakialoitteista, mutta sen päätökset olivat vain neuvoa-antavia.

Käyttö 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsi palautettiin Orléansin herttuoiden perheelle vuonna 1814, ja heidän hallussaan se oli vuoteen 1848. Pierre-François-Léonard Fontaine nimitettiin jo 24. joulukuuta 1814 Orléansin herttuan arkkitehdiksi. Hän teetti rakennukseen sen käytön kannalta tarvittavat muutokset (Orléansin galleria ja suuri portaikko jne.) restauraation ja heinäkuun monarkian aikana. Palatsi ryöstettiin helmikuun vallankumouksen yhteydessä 22. helmikuuta 1848.

Pariisin kommuunin aikana vuonna 1871 palatsi tuhottiin. Pari vuotta myöhemmin se kunnostettiin, jotta Ranskan valtioneuvosto (Conseil d’État) voisi sijoittua sinne.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin rakennukse on kauppojen ja kahviloiden lisäksi sijoitettuna muun muassa seuraavat instituutiot:

  • Ranskan valtioneuvosto (Le Conseil d'État), joka on julkinen viranomainen. Ranskassa sillä on kaksi keskeistä tehtävää: se toimii hallituksen neuvonantajana, ja se on korkein hallinnollinen tuomioistuin.
  • Ranskan perustuslakineuvosto (Le Conseil constitutionnel) on julkinen viranomainen, joka perustettiin viidennen tasavallan perustuslailla vuonna 1958. Neuvoston tehtävänä on ratkaista lainsäädännön perustuslaillisuus, ja sille on sälytetty perustuslain tulkintaoikeus.
  • Ranskan kulttuuriministeriö.
  • Comédie-Française on ainoa Ranskan valtion omistama teatteri ja yksi niistä harvoista, joilla on vakinainen henkilökunta.

Puutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsin sisäpihalla on laaja puutarha (Jardin du Palais-Royal), jossa järjestetään usein muun muassa taidenäyttelyitä. Puutarhan perällä on Ranskan kansalliskirjaston Richelieu-keskus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Martina Padberg: Taide & Arkkitehtuuri: Pariisi (suom. Tapani Kilpeläinen), s. 197. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2007. Alkuteos Kunst & Architektur Paris.
  2. Göran Rystad: ”Ranskan suuri vuosisata”, Otavan suuri maailmanhistoria, 11. osa: Uskonsodat ja yksinvaltius, s. 147–150. Otava, 1985. ISBN 951-1-08250-7.
  3. Padberg 2007, s. 13.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palais-Royal. Sisäänkäynti Ranskan valtioneuvoston (Conseil d'État) käytössä olevaan osaan rakennusta, place du Palais-Royalin puolella.

Palais-Royal on Pariisissa Ranskassa sijaitseva palatsi ja historiallinen asuinrakennus. Palatsi sijaitsee Pariisin 1. arrondissementin alueella, Louvren taidemuseon pohjoispuolella. Palatsin pihalla on Daniel Burenin suunnittelema pylväikkö ja Pol Buryn Ceisos-maapallo. Palatsin rakennuskokonaisuus käsittää myös Comédie-Françaisen teatteritilat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palace-Royalin rakennutti kardinaali Richelieu. Arkkitehti Jacques Lemercierin suunnittelema palatsi rakennettiin vuosina 1634–1639.[1] Rakennuksen paikka vastaa suunnilleen aiemmin paikalla sijainneen Rambouillet’n palatsin aluetta. Alkuvaiheessa Palais-Royalia kutsuttiin kardinaalin palatsiksi.

Kuninkaallinen asumus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Testamentissaan kardinaali Richelieu jätti rakennuksen Ranskan kuninkaalle Ludvig XIII:lle. Ludvig XIII:n kuoleman jälkeen vuonna 1643 sijaishallitsija ja leskikuningatar Anna Itävaltalainen, hänen poikansa Ludvig XIV ja kardinaali Mazarin muuttivat Louvresta asumaan tähän palatsiin. Tältä ajalta on peräisin rakennuksen kutsuminen Palais-Royaliksi eli kuninkaalliseksi palatsiksi.[1] Vuonna 1648 pariisilaiset valtasivat palatsin varmistuakseen, että nuori Ludvig XIV ja hänen äitinsä eivät olleet paenneet rakennuksesta.[2] Kun pariisilaiset Fronde-kapinan aikana vuonna 1651 tunkeutuivat kuninkaan makuuhuoneeseen saakka, Ludvig XIV rakennutti uuden kuninkaallisen palatsin Versaillesiin Pariisin ulkopuolelle.[3]

Orléansien herttuoiden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig XIV muutti Palais-Royalista 1661 pois, ja hänen nuorempi veljensä Filip, jota kutsuttiin arvolla Monsieur, sai palatsin apanage-läänityksenä. Orléansin herttua Filip II peri palatsin vuonna 1692. Hän oli seuraavan vuosisadan alussa Ranskan sijaishallitsija ja vietti palatsissa jokseenkin iloista ja reipasta elämää.

Vallankumouksen aattona palatsi kuului Orléansin herttua Ludvig Filip II:lle. Hän kunnosti palatsin vuonna 1773 tapahtuneen tulipalon jäljiltä. Hän loi palatsista pariisilaisten suosiman tapahtumapaikan, johon hän sijoitti kauppoja, teattereita, kahviloita, puiston ja niin edelleen. Tällöin palatsia alettiin nimittää kauppiaspalatsiksi ja Orléansin Filipiä Pariisin porvareiden johtajaksi (prévot des marchands).

Ludvig Filip II rakennutti palatsiin vuosina 1780–1784 arkkitehti Victor Louisin suunnittelemat pitkät siipirakennukset. Ne oli alkujaan tarkoitettu vuokrattaviksi, sillä herttua tarvisti vuokratuloja maksaakseen suuret velkansa.[1]

Vallankumouksen tyyssija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksen yksityiskohta.

Palais-Royalista tuli vallankumouksen aikana agitaation keskus. Sieltä lähtivät Bastiljin valtaamiseen johtaneet vallankumouskiihotukset. Camille Desmoulins puhui kansanjoukoille kahvilan pöydällä seisoen. Juuri 13. heinäkuuta 1789 pidetty puhe on tehnyt hänen kuuluisaksi. Palatsista lähti myös valtuuskunta, joka 5. lokakuuta 1789 nousi vastustamaan kuninkaan käyttämää veto-oikeutta. Samana päivänä tuhannet naiset marssivat kohden Versaillesia, ja 6. lokakuuta he toivat kuninkaallisen perheen Tuileries’n palatsiin.

Kahvilat olivat tyytyväisiä toimintaansa kaarikäytävien varrella. Ne ulottivat toimintonsa puiden siimekseen. Ne olivat todellisia verbaalisen agitaation peräpaikkoja, uusien ajatusten kansankokouksia, niin kauan kuin vallankumous kehittyi puheen rytmillä. Vuonna 1793 palatsi siirtyi valtion omaisuudeksi.

Marraskuun 1799 vallankaappauksen jälkeen Palais-Royal määrättiin tribunaatin (Tribunat) toimipaikaksi. Kyseessä oli uuden perustuslain mukainen valtioelin, jonka tehtävänä oli keskustella lakialoitteista, mutta sen päätökset olivat vain neuvoa-antavia.

Käyttö 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsi palautettiin Orléansin herttuoiden perheelle vuonna 1814, ja heidän hallussaan se oli vuoteen 1848. Pierre-François-Léonard Fontaine nimitettiin jo 24. joulukuuta 1814 Orléansin herttuan arkkitehdiksi. Hän teetti rakennukseen sen käytön kannalta tarvittavat muutokset (Orléansin galleria ja suuri portaikko jne.) restauraation ja heinäkuun monarkian aikana. Palatsi ryöstettiin helmikuun vallankumouksen yhteydessä 22. helmikuuta 1848.

Pariisin kommuunin aikana vuonna 1871 palatsi tuhottiin. Pari vuotta myöhemmin se kunnostettiin, jotta Ranskan valtioneuvosto (Conseil d’État) voisi sijoittua sinne.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin rakennukse on kauppojen ja kahviloiden lisäksi sijoitettuna muun muassa seuraavat instituutiot:

  • Ranskan valtioneuvosto (Le Conseil d'État), joka on julkinen viranomainen. Ranskassa sillä on kaksi keskeistä tehtävää: se toimii hallituksen neuvonantajana, ja se on korkein hallinnollinen tuomioistuin.
  • Ranskan perustuslakineuvosto (Le Conseil constitutionnel) on julkinen viranomainen, joka perustettiin viidennen tasavallan perustuslailla vuonna 1958. Neuvoston tehtävänä on ratkaista lainsäädännön perustuslaillisuus, ja sille on sälytetty perustuslain tulkintaoikeus.
  • Ranskan kulttuuriministeriö.
  • Comédie-Française on ainoa Ranskan valtion omistama teatteri ja yksi niistä harvoista, joilla on vakinainen henkilökunta.

Puutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsin sisäpihalla on laaja puutarha (Jardin du Palais-Royal), jossa järjestetään usein muun muassa taidenäyttelyitä. Puutarhan perällä on Ranskan kansalliskirjaston Richelieu-keskus.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Martina Padberg: Taide & Arkkitehtuuri: Pariisi (suom. Tapani Kilpeläinen), s. 197. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2007. Alkuteos Kunst & Architektur Paris.
  2. Göran Rystad: ”Ranskan suuri vuosisata”, Otavan suuri maailmanhistoria, 11. osa: Uskonsodat ja yksinvaltius, s. 147–150. Otava, 1985. ISBN 951-1-08250-7.
  3. Padberg 2007, s. 13.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dieser Artikel basiert auf dem Artikel Palais-Royal aus der freien Enzyklopädie Wikipedia und steht unter der Doppellizenz GNU-Lizenz für freie Dokumentation und Creative Commons CC-BY-SA 3.0 Unported (Kurzfassung). In der Wikipedia ist eine Liste der Autoren verfügbar.